Sotavankina Neuvostoliitossa
Mika Turkia & Oiva Turkia
Oiva Turkia (1915-2008) oli vuonna 1944 sotavankina Neuvostoliitossa. 1960-luvun lopulla hän kirjoitti muistelmiaan pahviarkeille ja vuonna 1970 äänitti osan niistä kelanauhurilla magneettinauhoille. Alkuperäisistä muistelmista puuttuvia loppuvaiheita on lisäksi kirjattu vuonna 2007 tehdyn haastattelun pohjalta. Turkia taisteli ns. Piikkirykmentissä (JR 25). Kämärän kaoottisen taistelun ja sitä seuranneen epäonnistuneen vetäytymisyrityksen jälkeen ryhmä jäi 19.6.1944 loukkuun vihollislinjojen taakse ilman ruokaa. Muutamia päiviä myöhemmin vihollissotilaat löysivät ja vangitsivat heidät. Vankeusaikana uhkana olivat sairaudet, nälkä ja epävarmuus. Tietoa tulevaisuudesta tai yhteyttä omaisiin ei ollut. Keuhkokuumeeseen sairastumista seurasi hoitojakso sairaalassa Leningradissa. Sen jälkeen hän oli neljässä eri vankileirissä: Volosovossa, Usmanissa, Voronezhissa ja Tsherepovetsissa. Marraskuussa 1944 suomalaiset vangit palautettiin Hankoon, jossa vietetyn kolmen viikon karanteenijakson hän palasi kotiin. Kirja kuvaa sotaan lähtöä ja sotavankeuden tunnelmia. Nuoremmille lukijoille se toimii myös ajankuvana menneestä maailmasta.
درجه (قاطیغوری(:
کال:
2016
خپرندویه اداره:
Mika Turkia
ژبه:
finnish
ISBN 10:
9526992245
ISBN 13:
9789526992242
فایل:
EPUB, 477 KB
IPFS:
,
finnish, 2016